Jyväskylä, kansainvälisten tapahtumien kaupunki
Jyväskylällä on kokemusta kansainvälisten tapahtumien ja kokoontumisien järjestämisestä. Jyväskylä on toiseksi suosituin messupaikkakunta ja merkittävä kongressien järjestäjä.
Martti Ahtisaari -luennot järjestetään vuosittain Jyväskylässä. Martti Ahtisaari, kymmenes presidenttimme, on Suomen päämiehistä kansainvälisesti tunnetuin. Presidentti Martti Ahtisaari palkittiin vuonna 2008 sekä Nobelin että UNESCOn rauhanpalkinnoilla.
Ahtisaaren nimeä kantava luentosarja sai alkunsa 1999, jolloin Latvian, Liettuan, Puolan, Viron ja Suomen presidentit kokoontuivat Jyväskylään 8. maaliskuuta juhlistamaan Kylmän Sodan loppumisen kymmenettä vuosipäivää. Näitä luentoja ovat pitäneet eri valtioiden päämiehet, Suomen lisäksi viimeisimmäksi Turkin presidentti Abdullah Gül vuonna 2008.
Jyväskylä on toiminut myös yli viisikymmentä vuotta isäntäkaupunkina MM-ralliautoilun Suomen osakilpailuissa. Nykyään rallit tunnetaan nimellä Neste Oil Rally Finland, ja tapahtuma on äänestetty useita kertoja maailman parhaaksi rallitapahtumaksi. Viime vuonna se houkutteli 300 000 katsojaa.
Jyväskylän yliopisto ja kaupungin liike-elämä tuovat maailmanlaajuisia konferensseja ja tapahtumia Jyväskylään joka vuosi.
|