Kulttuuri


Jyväskylä on maailmankuulun arkkitehdin Alvar Aallon kotikaupunki. Jyvässeudulta löytyy noin 30 Aallon suunnittelemaa rakennusta, jotka edustavat kaikkia hänen tyylilajejaan. Niitä täydentävät uudet, modernit rakennukset muodostaen toimivan ja nuorekkaan kaupunkikokonaisuuden. Jyväskylässä ja sen lähiympäristössä on lukuisia museoita ja kauniita kirkkoja, mm. Petäjäveden vanha kirkko, joka on nimetty myös UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Jyväskylä on myös ylpeä sinfoniaorkesteristaan, Jyväskylä Sinfoniasta, jossa esiintyy kausittain vaihtuvat kevyen musiikin amatöörit ja ammattilaiset. Kaupungista löytyy myös useita kuoroja ja teatteriryhmiä, joista monet ovat saavuttaneet kansainvälistä menestystä.

Joka kolmas vuosi Jyväskylässä järjestetään kansainvälinen Alvar Aalto symposiumi. Sen tarkoituksena on herättää keskustelua taiteesta sekä nykyarkkitehtuurin yhteiskunnallisista ja teknisistä ratkaisuista.

Graphica Creativa on Pohjoismaiden vanhin kansainvälinen taidegrafiikan triennaalinäyttely, joka järjestetään Jyväskylässä joka kolmas vuosi. Ensimmäinen näyttely järjestettiin vuonna 1975. Graphica Creativan myötä Jyväskylästä on muodostunut tärkeä grafiikan keskus maassamme. Vuonna 1978 perustettu kansainvälisestikin tunnettu Jyväskylän Grafiikkakeskus tarjoaa graafikoille työtiloja ja järjestää vaihtuvia grafiikkanäyttelyitä.

LUMO, valokuvaustaiteen kansainvälinen Triennal, perustettiin 1989, aikana, jolloin valokuvaustaide aloitti matkansa kohti sen tämän päiväistä asemaa esittävän taiteen kentällä.
 
Jyväskylässä järjestetään useita kulttuuritapahtumia, joilla on pitkät perinteet. Jyväskylän Kesä on Pohjoismaiden vanhin vuosittain järjestettävä kaupunkifestivaali. Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin 1956. Ohjelma koostuu sirkusesityksistä, tanssista, katutaiteesta, mimiikasta ja kansainvälisesti tunnetuista teatteriesiintyjistä ja taiteilijoista.
 

 
Kuva: Jyväskylän seudun matkailu, Keijo Penttinen

Powered by Qred Smart®