Jyväskylä - Ihmisen kokoinen kaupunki
 

Jyväskylä on dynaaminen ja nuorekas kaupunki keskellä järvi-Suomea. Jyväskylä on 130 000 asukkaallaan seitsemänneksi suurin kaupunki Suomessa. Se tunnetaan saavutuksistaan tieteen ja teknologian aloilla, korkealaatuisista kulttuuriaktiviteeteista sekä kauniista ja vaihtelevasta luonnosta.

Jyväskylä perustettiin 1837. Historiansa alusta saakka Jyväskylällä on ollut merkittävä rooli yliopisto- ja koulutuskaupunkina. Erityisesti opettajainkoulutuksella on kaupungissamme pitkät perinteet. Nykyään Jyväskylä tarjoaa opiskeluvaihtoehtoja monilla eri tieteen aloilla. Jyväskylän asukkaista melkein 30 % koostuu eri alojen opiskelijoista.
 
Paikalliset yliopiston tiedekunnat ja muut oppilaitokset sijaitsevat lähellä toisiaan ja tämä edesauttaa kiinteää yhteistyötä eri toimijoiden välillä- tästä syystä kaupunkia voidaan kutsua yhdeksi isoksi kampukseksi!
 
Merkittäviä teollisuudenaloja Jyväskylän seudulla ovat konetekniikka ja automaatio, kirjapaino- ja viestintäala sekä metsäalan teollisuus. Merkittävää osaamista löytyy myös paperiteollisuudessa sekä sähkö- , ympäristö- ja tietotekniikan aloilla. Edellä mainittuja ovat täydentämässä koko ajan kasvavat hyvinvointi- ja nanoteknologian alat. Jyväskylässä sijaitsee myös useita merkittäviä kansainvälisiä yhtiöitä, kuten Metso, UPM-Kymmene, M-Real sekä Vapo.

Korkea- ja yliopistoasteen koulutuksen ja yritysten välinen yhteistyö luo vankan perustan aktiiviselle yritteliäisyydelle. Jyväskylässä sijaitsee erittäin arvostettu monien eri tieteenalojen yliopisto, jossa on seitsemän tiedekuntaa. Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta on maamme ainoa yliopistotasoinen liikunta- ja terveysalan asiantuntijoiden koulutusyksikkö. Sen merkitys kasvavan hyvinvointiteknologian ja sitä kautta ihmisten hyvinvoinnin kannalta on huomattava.

Jyväskylän Yliopiston Agora Center on tärkeä tutkimuskeskus ja ihmisten ja teknologian kohtaamispaikka. Se yhdistää luovasti eri tieteenalojen kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusosaamista päämääränään teknologian hyödyntäminen ihmisen hyvinvointiin liittyvissä asioissa.

Jyväskylä on oivallinen kaupunki myös autottomille, sillä keskeisimmät palvelut ja kohteet sijaitsevat kävelymatkan etäisyydellä toisistaan. Kaupungin eläväisen keskustan todellinen helmi on kävelykatu. Se toimii erilaisten tapahtumien kohtauspaikkana niin kaupungin asukkaille kuin vierailijoillekin. Alueen asukkaat ovat ystävällisiä ja heillä on erinomainen asiakaspalveluasenne. Myös kaupungin hintataso on alhaisempi kuin pääkaupunkiseudulla.
 
Tutustu uuteen selailtavaan englanninkieliseen esitteeseen             
Jyväskylä - kansainvälinen kokous- ja kongressikaupunki täällä.
 

Powered by Qred Smart®